Anteeksi, Minttu, mutten laittanut tuohon "esitämme". Katsos kun ainakaan minun ei tarvitse esittää olevani gnu - olen sitä ihan täydestä sydämestäni: vedän siellä ihan kauhuissani.

Niin siis joo. Meillä on kevätnäytös, jonka nimi on muistaakseni Leijonatarina ja Leijonan tarina, mutta joka on käytännöllisesti katsoen Leijonakuningas. Ja tällä kertaa meillä on oikeasti hyvä rooli! Olen ihmeissäni. Musiikkikin on hyvä, joskin nopeat sirkalukset ovat liian nopeita joissain kohti. Menemme eri tahtiin. Vaikka mitäpä minä pienistä, minähän menen tietenkin oikeaan tahtiin! No joo, totta puhuen vedän siellä ihan mitä sattuu, koska olen sen ainoan ihmisen vieressä, jonka vieressä en missään, missään tapauksessa haluaisi luistella. Hän on ollut ikuisuuden varalla eikä yleensä edes osaa ohjelmaamme, ja minusta tuntuu, ettei hän edes yritä täysillä. En ole varma, mutta siltä se tuntuu. Olen sen verran pieni, ja hän juuri päin vastoin eerittäin suuri, että homma on entistä vaikeampi. Hän ei esimerkiksi tee ajoissa yhtä käännöstä, jota ilman törmäämme suoraan toiseen riviin, ja minun on pakko yrittää työntää hänet eteenpäin, jolloin meinaan itsekin törmätä. No, siitä taas aiheutuu se, että rivimme menee ihan vinkuralle emmekä pääse kunnolla seuraavaan kuvioon.

Juttua sentään tasaa se, että toisella puolellani luistelee juuri se ihminen, kenen vieressä haluaisinkin luistella, ja koska hän on ihan uutukaisen, juuri ja juuri rivissä pysyvän luistelijan vieressä, kärsimme yhdessä. Ja kun näytöksessä kaadun ihan varmasti kolmosella, vedän ehkä hänet mukanani... No joo, ehken ole niin ilkeä. Tai ehkä en edes kaadu (tosin epäilen, etten pysty sitten tekemään askelia, mutta ehkä näytösyleisö ei edes tajua sitä - hyvällä tuurilla).

Ja minä kun harkitsin hakemista Lahden SM-junnuihin! En pääsisi koskaan edes harkkoihin asti, saati sitten että pääsisin koko elämäni aikana ohjelmaan.

Syön kuivaa omenaa. Se on oikeasti todella kuivaa. En tykkää.  Ja syön silti. Sen jälkeen on pakko juoda, ja kurkkuni on niin kipeä, että nieleminen sattuu. Ei voi mitään.

Olen muuten tajunnut, että valitan aina kaikesta, kun kirjoitan blogiini (muutenhan minä en tunnetusti valita, köh...). Tämänkin oli tarkoitus olla aika positiivinen merkintä, koska se ohjelma on kiva ja viimeinen, jonka luistelemme joukkueemme tällä kokoonpanolla.

Pihalla kukkivat skillat. Ne ovat nättejä, kun kohoavat muuten niin keltaisen ruohon keskeltä ja kaikki ovat melkein ympyrässä hevoskastanjan ympärillä -

Hemmetti, ympyrästä tuli mieleen matikan valtakunnallinen. Ensimmäinen ja viimeinen valtakunnallinen kokeeni. Ja se on keskiviikkona.