Voi kamala. Voi kamala. No joo - tänään oli siis se iki-ihana esitelmä, joka piti pitää äidinkielen tunnilla. Jaiks, ajattelin jo tämän kauhean vapinani menneen ohi, mutta näköjään se palasi tätä juttua aloitellessani. Siispä selitän ensin jotain vallan muuta, jotta saan lykättyä sitä väistämätöntä hetkeä, jolloin on pakko mennä lukemaan ruotsia. (En itsekään ymmärrä tätä selitystä, joten älä säikähdä, vaikket sinäkään ymmärrä.)

Tuossa edellisessä yliväsyneessä merkinnässä on yliväsyneitä kommentteja ATK-tunnilta. Älkää välittäkö niistä, meillä oli Mintun kanssa hauskaa. No joo, siinä vaiheessa ei enää ollut, kun palasimme tunnille ja täytyi alkaa ohjelmoida jotain ihan pirun tylsää. Paitsi että saimme sitten ne koneet tilttiin, ja se oli jo vähän hauskempaa, mutta joo siis palataanpa asiaan. (Mihin asiaan?)

Hävettää. Sain matikankokeesta kymppimiikan, ja aina yhtä suloinen maikkamme sanoi sen ääneen. Murh! Mutta oikeasti, se koe oli ylihelppo, enkä voi käsittää, miten niin moni sai siitä jotain nelosta tai vitosta. Minullakin oli tosin yksi huolimattomuusvirhe, kun olin yhtälössä unohtanut jakaa yhden luvun kolmella. No, ei se mitään. Alkaa vain huolestuttaa tämä koulumenestykseni, minä kun en tee sen eteen oikeastaan mitään. Ihan oikeasti. Tai siis luen ehkä edeltävänä päivänä kerran läpi koealueen ja saatan tehdä muistiinpanoja, ja silti tulee kiitettävä. Paitsi kielissä - siis englannissa ja ruotsissa.

No niin, nyt on kyllä pakko siirtyä siihen esitelmään. En ole ikinä jännittänyt mitään niin paljon, oikeasti! Ja vielä kun aloin jännittää sitä jo ennen kuin aloin edes tehdä koko esitelmää, eli varmaan noin kuukausi sitten. Sunnuntaina (nyt on siis keskiviikko) sain muistaakseni esitelmän valmiiksi ja aloin hermoilla toden teolla. Tänään koulussa kaksi tuntia ennen esitelmää vatsani tuli kipeäksi, koska jännitin niin paljon. Siis oikeasti... voi kääk. En muista koskaan hermoilleeni niin paljon ennen jotain esitystä, äikänjutuissakin normaalisti vain marssin sinne eteen ja selitän vähän omiani. Viime vuonna pidetyssä puheessakin vain menin pienen jännittämisen jälkeen kertomaan ihan tyynenä luokalleni, miksi kaikilta eläimiltä pitäisi leikata hännät pois (se oli olevinaan ohjelmapuhe). Mutta ehkä tämänkertainen panikointini johtui aiheestani. Ficit kun nyt joka tapauksessa ovat minun mielestäni hieman liian mielistelevältä vaikuttava aihe äikänmaikalle esitettäväksi. Sitä paitsi selitin, miksi ne olisivat laittomia.

Ennen esitelmää minä oikeasti vapisin. Tungin muistitikun koneeseen ja etsin YouTubesta videon, jonka näyttäisin esitelmässä. Testasimme ääniä ja katsoimme sitten Mintun kanssa vähän muitakin videoita, ja jossain vaiheessa paikalle tuli aika paljon porukkaa vain toteamaan, että "ei too oo Narniasta", mihin yritimme selittää, että musa on muttei video. Kun porukka sitten hääri siinä, joku ilmeisesti painoi vahingossa jotain nappulaa ja koneesta lähti äänet. Yritimme säveltää jotain, mutta tuloksetta. Onneksi maikka tunnille saavuttuaan ja selitettyään, että porukka menisi paikoilleen, koska luvassa olisi pitkä esitelmä (sitä minä vain en tajua, mistä se tiesi esitelmäni olevan pitkä), sai äänet taas toimimaan. Ja sitten piti aloittaa. Oli vain vähän karmea piidellä lappuja käsissä, kun kädet sattuivat tärisemään. Siinä vaiheessa päätin, että kaikki tulevat kuitenkin vihaamaan esitelmääni ja se on joka tapauksessa pidettävä, ja sain tärinän lakkaamaan. Minusta vain tuntui, että olin unohtanut koko aiheen enkä muistanut mitään (edeltävän esitelmän aikana minun oli ollut pakko lukea muistikorttejani). Aloitin kuitenkin. "Fan fiction lukijan ja ficcarin silmin." Voi apua. Minun piti muuttaa se nimi vielä koulussa, mutta en sitten muuttanutkaan tai edes keksinyt muuta nimeä, ja siis kääk.

Kahlasin esitelmän kuitenkin läpi, ja oikeastaan minusta oli hauska selittää kaikkea, kun Minttu oli luokaltamme ainoa ficeistä tietävä (kysyin sitä alussa ja olin pakottanut Mintun viittaamaan). Pari pientä seikkaa unohdin mainita, ja yleisesti ficistä kertoessani unohdin täysin, että minun piti selittää real person ficeistä ja vähän kaikesta muustakin. Onneksi selitin niistä julkkisficeistä sitten laillisuudessa, vaikka joka tapauksessa olen yhä sitä mieltä, että jäsentely olisi voinut mennä paljon paremmin.

Luin kolme pätkää genreistä kertoessani, ja jokainen oli eri ficistä. Siinä vaiheessa eli jo uskossa, että kaikki olivat nukahtaneet, vaikka katsoivatkin aika tarkkaavaisesti (oli pelottava tunne, kun kaikki katsoivat aina taululle vaihtaessani dian Power Point -esityksessä). Luin joka tapauksessa ne ficcipätkät ja ajattelin, että ne olivat ihan kamalan pitkiä. Sitten kuitenkin tajusin, että minähän pidän tavallaan esitelmäni niistä, joten anti mennä vain. Kun luin genreltään huumoria olevaa ficciä, kukaan ei nauranut, vaikka Voldemort juoksi itkien pois. Minä puolestani itse meinasin revetä, mutta koska kukaan yleisöstä ei siis tosiaankaan reagoinut, päätin taas, että he vihaavat esitelmääni ja sain pidettyä pokkani. Yllättäen porukka kuitenkin hymähteli, kun Rowling lensi tiehensä kuin Maija Poppanen.

Lopussa, kun näytin videon, en tiennyt, mihin olisi pitänyt katsoa. Niinpä tuijottelin videota ja yritin pitää käteni vapisematta. Ja sitten se oli ohi. Voi kamala. Pakenin paikalleni ja olin kupsahtaa nurin, kun kaikki lähistöllä olevat sanoivat sen menneen tosi hyvin. Ja sitten se maikan palaute... kääk.

No, hän näytti koko diaesitykseni läpi (niin kuin lähes kaikkien muidenkin) ja selitteli, mikä oli hyvää. Niin, tosiaankin, mikä oli hyvää. Hän piti kuulemma haastateltavien esittelystä, ficcien lyhyestä historiasta, tekijänoikeuksien käsittelystä, ficcitermistöstä, genreistä ja ficcipätkistä, haastateltujen lainauksista, headerista ja esimerkkificin aloitusselityksistä, niin, ja lähteistä. Eli toisin sanoen kaikesta, mitä siinä oli. Lopussa hän vielä sanoi, että jos joku keksii jotain negatiivista, niin saa sanoa, koska hänellä ei ollut miinuksissa kirjoitettuna mitään. Siinä vaiheessa meinasin pyörtyä. Ainakin suurin piirtein. Ja hän vielä kysyi minulta samaa kuin Kirsikalta, eli haluaisinko pitää esitelmäni jossain ihmeen yleisöjutussa auditoriossa (en tosin vastannut mitään). Voi kamala. Ja luokkalaisteni palaute oli kyllä kaikken uskomattominta. He olivat pitäneet aiheesta, olivat jaksaneet kuunnella... apua. Yksi sanoi vielä myöhemmin, että se aihe oli ollut todella onnistunut (valittelin kai silloin Mintulle jotain täristen yhä). Kun sanoin, että esim. muodostelmaluistelusta tehdessäni en varmasti olisi jännittänyt niin paljon, hän vastasi minulle, ettei se olisi sopinut minulle niin hyvin. Jaiks. Ja sitä paitsi äikänmaikka kehui vielä sitä, että aiheeni sopi hyvin äidinkieleen, vaikka oikeastaan olin pelännyt minulle valitettavan siitä, koska se saattaisi kuulostaa mielistelyltä.

Kiitos sinulle, Minttu, että suostuit viittaamaan siinä alussa, etkä tyyliin lyönyt minua kun panikoin niin kamalasti. Koko luokkani, kiitos teille, olitte ihana yleisö. Gwyn, pitkiä haastatteluvastauksiasi oli ihana lukea, kiitos niistä. Samoin Fading ja Unwanted, suuret kiitokset. Opettajani kehui teitä kaikkia (: Isäänikin on pakko kiittää tässä välissä, vaikka hän ei takuuvarmasti tule lukemaan tätä. Sanoit äitini selittäessä sinulle aiheeni, että sehän sopii minulle, vaikket oikeasti tiedä mitään koko ficeistä - olet vain nähnyt minut kirjoittamassa tässä koneen ääressä kun olet yrittänyt tunkea veikkaamaan.

Ja paskat. (Milloin olen oikein alkanut käyttää tuota ilmaisua?) Minä vain niin tahtoisin sinne kirjoittajalukioon, että teen ihan liian suuren numeron yhdestä pienestä äikänesitelmästä. Mutta kun se oli ficeistä. *pakottaa itsensä lopettamaan tämän merkinnän, koska tässä ei ole mitään järkeä*