Päivää, huomenta, terve tai jotain sinne päin. Ihanaa, nyt se on täällä! En kyllä odottanut… äh. Siis sain kannettavan, joka on kuitenkin olevinaan yhteinen, mutta jonka nyt jonka tapauksessa raahasin tänne huoneeseeni. Tässä ei kylläkään ole nettiä. Lisäksi on aika inhottavaa, kun en osaa vielä kunnolla kirjoittaa tällä (valehtelematta joka toinen sana menee koko ajan väärin), mutta pöytäkoneellakin on vaikeuksia liikuttaa sormia luonnollisesti näppäimistöllä. Läppärillä ei tule ranteet niin nopeasti kipeiksi, eikä hiirikädestäkään ole vaivaa. Toinen juttu onkin se, kuinka kauan kestän tätä hiirtä… tai että kuinka kauan tämä koko kone kestää. Isä on jostain foorumista (jos sitä pörsseilyä nyt voi sanoa foorumiksi) lukenut, että moni on ostanut tällaisen halvan Acerin, joka on kestänyt takuuaikansa eli vuoden ja pamahtanut sitten rikki. Toivottavasti tämä kone on jokin erityisyksilö, joka kestää ja kestää. Oikea hintahan tällä olisi 799€ mutta isä osti sinä upeana päivänä, jona me luistelimme kisoissa HOPEALLE(!!), tämän hintaan 499€. Ehkä minun pitäisi lopettaa tämä syöminen tässä samalla, niin tuo haaveeni superkestävästä koneesta saattaisi toteutuakin… Leivänmuruja kun näkyy jo nyt olevan näppäimien välissä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänään on itsenäisyyspäivä. Onnea, rakas Suomi! Kiitos teille, urheat sotilaamme, jotka taistelitte meidät voittoon Talvisodassa. Kyllä, mielestäni me voitimme. Katselin tässä yksi päivä, kun olisi pitänyt lukea taas joihinkin typeriin kokeisiin, dokumentin Talvisodasta (kirjoitetaanko se edes isolla?). Se dokumentti oli oikeasti aivan ihana, jos niin nyt voi sanoa. Eikä kukaan voi edes syyttää sitä liallisesta, isänmaallisesta Suomen ihannoinnista, koska se oli amerikkalainen. Erityisen ihana kohta oli kertomus siitä, kun venäläiset pääsivät kiertämään suomalaisten rintaman taakse. Venäläiset olisivat voineet lyödä suomalaiset, mutta he olivat kaikki nälissään ja kylmissään syötyään päivittäin vain kylmää ruokaa, toisin kuin aina ah-niin-viisaat, ihanat ja parhaat suomalaiset, joilla oli päivittäin rasvainen ja lämmin ateria, koska me nyt vain olemme niin parhaita. No niin, venäläiset nyt joka tapauksessa jättivät tappelematta suomalaisten kanssa, koska he valloittivat vain kenttäkeittiöitä ja söivät karmeat kasat makkaraa. Ja suomalaiset ampuivat sinne, missä jotain valoa näkyi (kai niistä ihme kattiloista sitten tuli jotain valoa tmv.).

Meillä on tänään joulunäytös, luistelussa siis. Meidän ohjelmamme on jotain ihan hirveää. Väsäsimme sen tänä aamuna, emmekä ole kertaakaan tehneet sitä muiden näytöksessä esiintyvien kanssa, koska kenraalipäivänä meillä oli kisat, joissa siis sijoituimme mahtavasti ja yllätyksellisesti hopealle! Näytösohjelmassamme on kaksi kuviota, musiikki kestää alle minuutin ja me raavimme ihan kamalasti, tahti on vähän kaikilla hakusessa ja muuta yhtä kamalaa. Näytöksen päätyttyä lähden muiden ikäisteni joukkuelaisten kanssa äkkiä kotiin, koska meillä on ysien itsenäisyyspäiväjuhla. Onhan siinä pari tuntia aikaa, mutta veikkaan, että tulee kiire. Sen juhlan jälkeen Minttu tulee meille yöksi (en kyllä vieläkään oikein tajua, mitä sinä siitä hyödyt, Minttusein). Aamulla yhdeksän aikaan koululle ysientanssiharkkoihin jälleen juhlapukeutuneina (siis siellä itsenäisyysjuhlassa pitää olla myös juhlapuku). Onneksi pääsemme sentään kyydillä. Niin, kyllä me sitten esitämmekin ne tanssit, mutta valitettavasti vain kaseille, koska uima- ja liikuntahalli on remontissa, ja paloturvallisuus kieltää liian suuren väkijoukon tulon katsomoon. Olisi ollut kivempaa, jos tanssit olisivat olleet lukiolla, niin olisimme voineet nolata itsemme vähän isomman yleisön edessä (ja tuossa ei ihan oikeasti ollut tippaakaan sarkasmia).

Taidan nyt lopettaa tämän päämäärättömän kirjoittelun ja tehdä jotain. Voisin vaikka yrittää ymmärtää, että se näytös on todellakin tänään, ja voisin ottaa kisapukumme esille ja tunkea kassiin. Eihän lähtöön ole kuitenkaan kuin tunti. Saankohan kyydin? Pitäisi ehkä selvittää. En jaksa. Voisin mennä nukkumaan, mutta sitten olisin näytöksessä ihan unenpöpperössä. Voisin yrittää laittaa hiuksia siistimmin kiinni, niin kuin kampausvaatimuksemme tänään kuuluu, mutten taida jaksaa. Jos tämä epämääräisen ponnarisysteemini ei kelpaa, niin joku saa sitten laittaa sen uudestaan.