Nyt alkoi oikeasti ainakin melkein pelottaa. Sain todistuksen. Koulussamme otettiin taas pitkästä aikaa käyttöön joulutodistusten jako, normaalisti kun olemme saaneet nuo aaneloset vasta joskus tammikuussa. Saimme myös luokanvalvojanhaastattelun ajat. Inhottaa, vihaan niitä yli kaiken. En kyllä kerro sille kikkarapäiselle inhotukselle yhtään mitään, kun ei sen tarvitse tietää, mihin olen menossa, mitä teen tai vastaavaa. Opettaisi vain, kun sehän sen työtä on.

No joo. Todistukseni oli taas parempi kuin koskaan ennen, mutta en osaa olla tyytyväinen. Paria numeroa voisi korottaa ja näin. Olihan siellä kuusi kymppiä, mutta mitä minä niillä teen? Eivät kuitenkaan pysy. Kunhan isäni tulee kotiin, hän saattaa hyvällä tuurilla muistaa, että meille jaettiin tänään tokarit (äiti ei muistanut). Ei sitä koskaan tiedä, jos vanhempani vaikka haluaisivat nähdä tuon, sanoisivat pari tyhjää sanaa ja ihmettelisivät, miten se on niin hyvä. Kiitosta vain. En edes tehnyt mitään tuon eteen.

Pitäisi varmaan piristyä tästä. Mutta kun ei vain innosta. Joulu masentaa minua aina.