Hahhaa. Hihhii. Kikakika.

Joo. Ei kannata nukkua vähän yli viittä tuntia ja lähteä aamulla harkkoihin. Tulos: ensin kamala väsymys, sen jälkeen ylienergisyys. Voi minun päiviäni. Nauran kaikelle ja olen ihan hullu.

Aamulla heräsin vasta kaksikymmentä vaille seitsemän, vaikka harkat alkoivat puoli kahdeksalta. Se taas johtui siitä, että sain unta yhden aikoihin, jolloin laitoin herätyskelloni herättämään minut kymmenen minuuttia aiottua myöhemmin. Oli pakko. Ulkona myrskysi ja minulla oli uusi peitto, eikä yhden aikaan nukkumaan menoon (ja kahdentoista aikaan heräämiseen) tottunut... aivoni? (tässä välissä repesin) No siis joka tapauksessa, en saanut kunnolla nukuttua.

On varmaan kohtalaisen helppo arvata, että herätessäni olin aika totaalisen väsynyt ja umpijäässä. Lisäksi minulla oli kiire. Puin vain äkkiä päälleni ja yritin saada hiukset pysymään kiinni, minkä jälkeen menin paahtamaan vain yhden ruisleivän normaalin kahden sijasta. Tiesin, etten ehtisi kuitenkaan syödä kuin toisen. Ja senkin leivän söin tuijotellen ikkunasta ulos, että milloinkahan vastapäiselle parkkipaikalle saapuva kyyti tulisi. Ja siinähän ne auton valot seitsemän aikaan näkyivät, jolloin nielisin äkkiä lopun Actimelin ja menin laittamaan lenkkareita huippunopeudella jalkaan todeten samalla, että nenäni vuotaa. Yritä siinä nyt haalia mahdollisimman paljon talouspaperia mukaan kun pitäisi istua jo autossa.

Pienten sählinkien jälkeen (emme olleet varmoja, oliko yksi kyytiläinen tulossa ollenkaan, eikä hän ilmeisesti ollut, koska hän ei ilmaantunut pimeästä talosta) pääsimme vihdoin jäähallille. Meillä oli viitisentoista minuuttia jään alkuun, ja yritin epätoivoisesti herätä tekemällä pari jännehyppyä. Lienee varmaan turha mainita, että se oli turhaa, ja lähes koko ajan me vain palelimme odottaen kauhulla kylmää jäätä.

Pääsihän sitä lopulta sitten luistelemaankin. Voi kamala kun minä pelkään tuon jäähallin jäätä! Se on niin... kova ja jotenkin irtonainen. Toisessa jäähallissa jää saattaa joskus näkyä jopa läpi, mutta se on sentään liukas ja jotenkin mukavampi. Yritä siinä sitten olla raapimatta valmentajan käskystä, kun pysyt vain juuri ja juuri pystyssä kiitos väsymyksen ja sen, että luistimilla ei saa kunnon tuntumaa jäästä.

Syysloman takia meitä oli vain vähän paikalla, mutta enemmän kuitenkin kuin keskiviikkona (8) tai torstaina (10). Muistaakseni 11 tai 12 tänään, ellen ole ihan väärässä. Olisiko meitä normaalisi 20? No, aivan sama. Meillä oli kuitenkin tuolla pienellä porukalla puolentoista tunnin jää, ja sanottakoon, että aluksi se tuntui aika tuskalta. Tilanne kuitenkin muuttui, ja kun oli jäljellä enää puoli tuntia, olin ihan ihmeissäni - niinkö pian se jo loppui?

Teimme eri kohtia ohjelmasta sillä pienellä porukalla, ja oli oikeastaan hauskaa, kun ei ollut aina niitä samoja paikkoja. En nimittäin lainkaan pidä paikastani. Vaakaakin teimme, kahden rivin sijaan yhdessä rivissä. Se meni yllättävän hyvin, varsinkin, kun minä jäin lentopaikalle sinne häntäpäähän. Se oli aika pelottavaa, mutta totta puhuen pysyin siellä yllättävän hyvin. Vähän vain ihmettelin, että mihin suuntaan sitä pitäisi astua päästäkseen sisäkaarelle. Minusta jopa tuntuu, etten ollut siinä aivan niin kiemurassa kuin olen yleensä tehdessäni vaakaa keskellä riviä tai vetopäässä, jossa ihana paikkani hetken aikaa oli. No, joka tapauksessa, minä pysyin kohtalaisen hyvin mukana ja sain vihdoin kokeilla jotain uutta. Emme me kyllä sitä vaakaa kovin kauan tehneet.

Totesin, että minun on mentävä huomenna yleisöluisteluun. En osaa blokissa olevaa taaksepäin kaksoiskolmosta, koska siitä pitäisi tehdä ojennus sillä tavalla jännästi, ja meinaan aina kaatua. Lisäksi en uskalla edes yrittää tehdä koko kaksoiskolmosta ilman, että pistän piikin jäähän, koska pelkään takanani olevan tulevan päälleni. Olen aina ajatellut, että pelkään vain Saaraa (bwahahaa >D) mutta nyt kun Miia oli siinä, pelkäsin häntäkin - itse asiassa jopa enemmän kuin Saaraa (pelkään ihmisiä).

Emme tehneet mitään läppäreitä, mikä on sinänsä hyvä. Olisin saattanut saada kammon. Kerran kyllä kaaduin, pitkää riviä tehdessä jalanheitossa. Meillä oli siinä kohti irti, ja kun yritin työntää jotenkin oudosti vauhtia samalla kun tein jalanheiton, tuloksena oli aika tyylikäs kaatuminen. Sellainen jalka ylös ja koko tyyppi suoraan jalan mukana alas. Roosa veti kyllä paremmin tyylillä: suoraan päin laitaa ja käsi jäi sinne väliin. Siitä tuli sitten myöhemmin sellainen ihanan sinisenvalkoisenkeltaisenpunainen patti, kun kaksi rystystä turposi (voiko noin sanoa?). Ei mikään kovin kaunis näky, ja Roosa saikin seistä sivussa kun teimme hienoa kahden rivin blokkiamme, joka ei edes se pysynyt kasassa.

Voi kamala, innostuin selittämään. Ei olisi pitänyt. No, en mahda sille mitään. Olisin voinut selittää vielä toisen yhtä pitkän pätkän ilman mitään ongelmia, mutta koska kukaan ei olisi ainakaan sitä jaksanut lukea (epäilen, jaksaako tätäkään) taidan yrittää lopettaa. Tai ainakin hidastaa tahtia.

(Tässä välissä ylienerginen hypin-ympäri-taloa-osaamatta-tehdä-mitään -tuuleni häipyi, kun isä ei osannut sulkea ovea perässään. Minulla menee aina hermot jos joku ei sulje ovea.)

Jään jälkeen meillä oli vielä tunnin oheiset, joiden lopussa (Miian toiveesta, mur) meillä oli ihana vatsalihasrääkki. No, toisaalta oli ihan hyvä tehdä vatsojakin välillä, vaikka nyt en tiedä, onko vatsani kipeä vaiko vatsalihakset. Varmaan molemmat.

Oheisten jälkeen lähdimme peilisalista aulaan sovittamaan uusia takkimalleja. Voi että kun repesin nähdessäni sovituskappaleet: vaaleanpunaisia! Meille kyllä tulee mustat, vaikka se ruskea olisi minusta ollut nätimpi. Minä nyt kuitenkin saan ihan varmasti jonkun minikoon sieltä. 32 ei nimittäin ollut sovituskappaleena, joten pääsin koettamaan vain kolmenelosta, joka oli kohtalaisen sopiva, hartioista vain hieman iso. Otin kuitenkin kolmekakkosen, enkä yhtään tiedä, kuinka pieni se sitten on. Kääks. (Se sama koko muuten tulee yhdelle sellaiselle älyttömän pienelle tyypille, joka ei edes luistele meidän joukkueessamme, mutta jotenkin ihmeellisesti ottaa meidän vaatteemme ja tavaramme. Voi apua!)

Saimme myös tilaamamme housut, jotka ovat minusta kyllä aika karmeat. Jotenkin kummallisesti niissä on suurin piirtein sama tilanne kuin niissä takeissa, jotka meille ensin meinasi tulla: valmentajalla on sama koko kuin minulla. Onneksi sain taitettua sen vyötärön kolmeen kertaan, ja nuo housut ovat oikeastaan ihan järkevät. Sitä minä vain ihmettelen, eikö niissä tule kuuma. Jazzarit, trikoot ja vielä tuollaiset toppahousut? Joo ei kiitos. Sitten minä vedän lenkkareihinikin kahdet villasukat.

Nyt, kun takit on sovitettu (pelkään muuten, että kisapukuni tulee olemaan liian suuri) ja housut saatu, minä olen syönyt ja tullut koneelle kirjoittamaan tätä blogimerkintää. En vain oikeasti osaa tehdä nyt yhtään mitään, sain ne pahuksen tetinesseetkin tehtyä (kahdeltatoista yöllä, mutta silti). Ja voi ei, en muistanut pistää toiseen sitä Rinan antamaa vinkkiä! Höh. En kyllä ala lisätä sitä sinne, vaikka se onkin lyhyt. En myöskään ala lukea tätä merkintää läpi virheiden etsimistarkoituksessa. Enkä edes mene nukkumaan. Olen liian väsynyt sellaiseen. Taidan... jaa, mesessäkään ei ole ketään. Kai sitä on tyydyttävä seikkailemaan netissä ja odottamaan, koska väsymykseni palaa. Sitten voin mennä nukkumaan.

Voi apua kun tämä merkintä on sekava.