Otsikosta ilmenee hyvin onglema, jota päätin tulla ratkomaan tänne blogiini, johon olin saanut enemmän kommentteja kuin olisin osannut kuvitella. Se saattaa kyllä johtua siitä, että mainostin tätä kavereilleni, paitsi ihanalle Gwynille, jolla on taito löytää kaikkialle (ja jos joku onnistui lukemaan tuon negatiivisena kommenttina, saa muodostaa käsityksensä päinvastaiseksi).
Mutta oikeasti, miksi kaikkein helpoimmat asiat ja sellaiset, joiden luulisi onnistuvat helposti, ovat niin mahdottomia toteuttaa? Onnistuin saamaan polveeni oikein mukavan asfaltti-ihottuman, joka on nyt jo arpeutumassa. Ei tunnu välttämättä kovin kivalta, mutta ei kai siitä nyt voisi mitään ongelmia tulla, vai mitä? No, näköjään voi. Yritin juuri tehdä punnerrukset, jotka valmentajamme antoi tehtäväksemme. Vaan kuinka kävikään, niiden ensimmäisten viiden punnerruksen, jotka yrittivät olla miesten punnerruksia, jälkeen olisi pitänyt tulla muutamia naisten punnerrusasennossa tehtyjä. Kenelläkään ei varmasti ole ongelmia arvata, kuka ei pystynyt tämän iki-ihanan polvensa takia tekemään niitä kunnolla.
Toinen elämääkin suurempi ongelma minulla tänään oli se, kun minulla oli jano (tällä hetkellä on muuten aivan sama pulma). Olin juuri ottanut mukavan asennon nojatuolista ja ryhtynyt katselemaan neloselta ihmeellistä ja tarkoituksetonta ohjelmaa, joka on juuri typeryytensä takia hyvä. Mutta ohjelmaan ja laiskotteluun oli miltei mahdotonta keskittyä, kun oli jano. Odotin kärsivällisesti mainoskatkoa, mutta sen tullessa en olisikaan jaksanut nousta hakemaan juotavaa. Ah, kuinka hirveää. (Lopulta tilanne päättyi niin, että nousin ja hain mehua miettien samalla, kuinka taitava olen tekemään pienistä asioista vaikeita.)
Hetkinen, saatoin ymmärtää ongelman ytimen. Olen varmaankin vain liian laiska. Minulla oli tänään karmea nälkä, joten lähdin kauppaan ja ostin patonkia. En olisi millään jaksanut laittaa sitä uuniin, jotta olisin saanut syötävää. Tai ehkä minä ajattelen liikaa, enkä ole sittenkään laiska. Yleensä valitan, etten jaksa tehdä jotain. Valitus jatkuu vielä silloinkin, kun olen pysähtymättä mennyt tekemään sen, mitä on pyydetty.
Ja kuten jälleen huomaamme, onnistuin tekemään täysin mitättömästä asiasta suurenkin ongelman, paitsi ettei se ole ongelma. Haluan vain selittää täällä aikani kuluksi jotain täysin päämäärätöntä, vaikka minulla olisi parempaakin tekemistä.
Luin kerran lehdestä, kuinka joku tyyppi valitti, ettei blogeissa ole hänen mielestään mitään järkeä. Hän kertoi, ettei voisi itse tehdä blogia, koska hänen elämänsä on niin tylsää ja samanlaista. Sitten hän teeskenteli kirjoittavansa blogia ja kertoi yhdestä päivästään. Minusta se oli mielenkiintoista. Miehellä oli lapsia ja vaimo, hän haki lapsensa päiväkodista ja niin edelleen... Teksti vain oli kylmän toteavaista. "Sen jälkeen hain lapseni päiväkodista. Toinen ei olisi halunnut lähteä." Kirjoituksesta kuulsi läpi, kuinka toinen väheksyi itse sitä, mitä kirjoitti. Miehen kuvauksesta jäi kuitenkin avoin ja kiinnostunut olo. Millaisia hänen lapsensa, vaimonsa ja muu mahdollinen perheensä oli? Jos kaikki miehen päivät olisivat samanlaisia, eikö se yhtään kyllästyttäisi häntä?
Tuolla edellisellä hain takaa sitä, että kaikkien elämät ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jos eivät muuten, niin ainakin niissä on mielenkiintoista se, ettei niissä tapahdu mitään. Täytyy osata ottaa pienimmistäkin seikoista kaikki niiden jännittävyys irti, jos haluaa elämäänsä jännitystä. Jos kaipaa rakkautta, tulee huomioida pienimmätkin kyseisen tunteen osoituksen. Jos ei itsessään, niin sitten muissa. Monesti huomaa, että oikea elämä onkin vähintään yhtä mielenkiintoista ja jännittävää kuin ne elämät, joita on kadehtinut.
En käsitä ihmisiä, jotka kadehtivat toisia ja haluaisivat olla kuten he. Sorrun siihen välillä itsekin, mutta silloin pakotan itseni ajattelemaan, että kaikilla on synkät puolensa. Usein huomaa toisesta vain ne parhaimmat ominaisuudet - jos kuvittelee ihmisen entuudestaan jotenkin "hyväksi" - ja niiden takia luulee toisen olevan jotenkin täydellinen, mikä ei kuitenkaan koskaan pidä paikkaansa. Jos ihmiset lopultakin ymmärtäisivät sen iänikuisen fraasin, ettei kukaan ole täydellinen, elämä olisi paljon helpompaa. Tunnen kyllä itseni hieman typeräksi kirjoittaessani tätä, sillä en tee tai ajattele yhtäkään mainitsemistani asioista sen erilaisemmin kuin muut, ja silti selitän muille, mitä heidän pitäisi tehdä. Täytyy varmaan vain yrittää olla valittämättä. Ja ai niin, saatte taas tulla säikäyttelemään minua niillä pöö:illänne (miten ihmeessä tuon sanan voi oikein taivuttaa?!).
Kommentit