Otsikko on sitten sarkasmia. Meillä oli tänään liikunnassa sijaisena poikien liikanmaikka, joka pakotti meidät suunnistamaan. Joo, ja minä jäädyin jo sillä parinkymmenen metrin matkalla kuuntelemaan, mitä meidän pitäisi tehdä. Osalla oli toppatakki, minulla vain tällainen ohut pitkähihainen. Palelen nytkin.

Meidät siis pistettiin suunnistamaan johonkin metsään, josta en ollut kuullutkaan, sen jälkeen kun olimme kirjoittaneet nimemme paperille. Yksi tyyppi lälhtikin heti sen jälkeen aulaan viettämään aikaa, mutta valitettavasti minun kaverini eivät suostuneet moiseen. Päätimme mennä hakemaan yhden rastin, minkä jälkeen lähtisimme sisään. Vaan ei! Siellä rastilla he sitten päättivät, että haetaan toinenkin. Pakotin heidät vannomaan, että sen toisen rastin jälkeen sitten lähdetään. Ja niinhän me kolme neljän hengen ryhmästä teimme, varsinkin, kun alkoi sataa. Ei muuta kuin syömään, minkä jälkeen yritimme etsiä käsiimme sitä liikanmaikkaa kertoaksemme jotain ympäripyöreää siitä, miksi palasimme ilman yhtä ryhmäläistämme, jolla oli kartta. Tätä maikkaa ei kuitenkaan löytynyt, joten menimme lukemaan bilsaa - koe oli seuraavalla tunnilla.

Olipa tyhmä selitys. Mutta kun piti selittää paljon asiaa lyhyesti (toisin kuin tein bilsankokeeseen: koko paperi aivan täynnä tekstiä ja silti varmaan väärin).

Isäni sisko on meillä kylässä, tuli eilen. En oikein pidä hänestä. Eilen kun hän tuli -- Ei, en jaksa selititää, laitan tähän sen keskustelun suurin piirtein niin kuin se käytiin. Ja isäni sisko on sitten nimellä täti, vaikken osaakaan käyttää hänestä sitä nimitystä.

Minä: "Syödäänkö me sitä jäätelöä?"
Äiti: "Joo, pitäisi vain tehdä se kastike."
Täti: "Minä voisin muuten ottaa jotain syötävää sitä ennen, vaikka lämpimiä voileipiä tai jotain."
Isä: "Ei meillä kyllä taida olla leipää ihan kuin pari palaa..."
Äiti: "Onhan meillä ruisleipää."
Täti: "No jos minä otan sitten vaikka sitä. Onko teillä sitten mehua, kun minä en juo maitoa?"
Isä: "Ei ole maitoa."
Täti: "Niin, kun sitähän minä en juuri juo. Niin että onko mehua?"
Äiti: "Eipä meillä kyllä mehua ole."
Täti: "Niin, no onhan minulla kyllä kivennäisvettä... Mutta eikö teillä ole mehua? Edes jotain tuoremehua?"
Isä: "Ei, kun emme me juo."
Äiti: "Meillä on vettä."
Täti: "Juu, onhan minulla sitä kivennäisvettä, niin kai minä sitten ihan vettä joudun ottamaan..."

Kun tämä tätini sai sitten sitä leipää, ja sen päälle voita ja juustoa, "valitus" alkoi jälleen. Meillä kun sattumoisin oli Beceliä eikä Voimariinia. Siis iik. Mieleni teki nauraa hänelle päin naamaa. Sitä paitsi hän repii leivän päälle laitettavan makkaran, sotkee voirasian, tuhlaa vettämme lähes puhtaiden astioiden esihuuhteluun, valittaa koko ajan ruoasta, pitää telkkaria liian kovalla eikä osaa sammuttaa sitä ja puhuu ja nauraa kovaa kun minä yritän nukkua. Mitä valittamista hänellä oikein on?