Eilen oli kotikisat. Kaikki ihmiset olivat katsomassa, emmekä ehtineet rauhoittua kunnolla ennen suoritusta. Meitä jännitti ihan kamalasti, vielä kun luistelupaikkakaan ei ollut siitä parhaimmasta päästä – itse asiassa huonompaa on aika vaikea saada.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ja paineitakin oli. Pari tyyppiä ei ehtinyt palkintojenjakoon, joten heille sanottiin, että joo, me tuodaan teille sitten mitalit.

Siis mitkä hemmetin mitalit? Emme ole niin hyviä, että voitamme noin vain. Kyllä, pakko myöntää, olemme olleet tällä kaudella joka kisoissa kolmen parhaan joukossa. Mutta sijoitusten eteen on kyllä taisteltu, kisoissa vedetty ohjelma aina ihan täysillä ja hyvin. Ja nyt näitä kisoja edeltävät harkat olivat menneet suoraan sanottuna surkeasti.

No, ette kyllä ikinä arvaa, kuka meni ja pilasi koko ohjelman. Voisin nostaa käteni ylös, mutten viitsi. Ohjelma alkaa: pää ylös, pyörähdys, potku, toinen, jarr – PLÄTS. Kiva oli kaatua joo. Enkä edes tehnyt askeleita yksin, en ottanut joukkuetta kiinni ennen kuin vasta piirin toisessa askeleessa.

Ensimmäisessä läpimenossa en saanut otetta, vaikka voin kyllä sanoa, etten voinut asialle mitään. Yksi kaatui siinä. Blokki meni minun osaltani hyvin – edes jokin sentään. Piruetista ei voi sanoa samaa, se lopetti pyörimisensä ennen aikojaan ja olin siinä ihan edellä. Mutta toisaalta minä suoristin omalta osaltani periaatteessa riviä, sillä menin sen henkilön kohdalle, jonka näin paikaltani.

Liukuun menossa menin jotenkin täysin typerästi väärään väliin. Kaikki olivat ihan paniikissa ja kuiskivat vain siellä (jep, kesken kisasuorituksen) nimeäni. Aivan, kaikki olivat paniikissa – paitsi minä. Ja sehän siinä vasta paha juttu olikin, kun porukka ei tajunnut, etten todellakaan ala korjata sitä siinä. Itse liu'ussa vieressäni oleva laski jalkansa liian aikaisin, koska oli vieläkin ihan ihmeissään, sillä minä olin väärässä paikassa. Ja minä taisin sanoa juuri siinä jotain, että menen sitten kolmosella oikealle paikalle, niin kuin teinkin. Valmentajamme ei ollut kuulemma huomannut mitään. Hyvä vain.

Jiihaa, tuollaisten keskellä olisi sitten pitänyt hymyillä ihan onnessaan. Minun teki oikeasti mieli luovuttaa. Hymyilin silti, mutta en uskalla väittää, että olisin näyttänyt juuri niin iloiselta kuin olisi pitänyt.

Onneksi on ihana joukkue, joka sanoo, että ei se haittaa. Ei, se ei haittaa, että juuri minä siellä möhlin, koska – kuten valmentaja sanoi – se olisi voinut olla kuka vain. Periaatteessa. Mutta se haittaa, että joku teki siellä mitä nyt tekikään. Se vaikuttaa koko joukkueen tunnelmaan siellä jäällä. Ja juuri siksi minua harmittaa niin kamalan paljon.

Saimme esittämisestä 2½ tähteä ja muista osa-alueista kolme. Toiseksi tullut joukkue, jonka olemme yleensä voittaneet, sai kaikista kolme tähteä. Puolella tähdellä olisimme siis olleet tasoissa.