Ensimmäinen vuosi lukiossa on takana. Anteeksi mitä? En ole oikeastaan tajunnut aiemmin... tai itse asiassa en ole edes tajunnut sitä, etten ole tajunnut. Mielenkiintoista.

Todistusta ei tullut, tietenkään. Jaksoraportin saisi hakea koululta jossain vaiheessa kesää, mutta mitä ideaa siinä on, kun numerot näkyvät netissäkin. (Ah, surkeita numeroita...) Jostain syystä isä päätti, että asia ei olekaan niin yksinkertainen, vaan yritti saada minua tulostamaan koko liudan. Yritin sanoa, että se on ihan turhaa, kaikki kurssivalinnat vain näkyvät, ei niistä mitään hyödy, eikä vielä edes ole tullut minkäänlaista arviointia parista kurssista. Eipä auttanut, ukko kirosi vähintään puoli tuntia ja yritti saada niitä tulostettua, kunnes lopulta kopioi kaiken muistioon, kirjoitti joka kurssin perään siitä saadun arvosanan ja tulosti moisen turhuuden. Sitten hän laski kunkin aineen kurssien keskiarvon ja lopuksi vielä lukuaineiden keskiarvon ja sanoi sen olevan hyvä, parempi kuin hänellä koskaan lukiossa. Selvä, sanoin minä, eikä pahemmin kiinnostanut. Huono se kuitenkin oli, mutta ehkä sitä saa vähän nostettua. Tai ehkei pitäisi edes yrittää, ennemmin keskittyä kirjoituksiin lukemiseen. Tai ehkä voisi jättää koulun kesken ja mennä töihin, jos niitä saisi, mutta kun kesätöitäkään en onnistunut hankkimaan. Ensi vuonna pakko saada.

Se on hieno musikaali.

Onko tuosta viime kirjoituksesta muka noin paljon aikaa? Siis ihan älyttömän paljon - en nyt tosin jaksa selvittää, kuinka paljon tarkalleen, mutta melkein liikaa, koska aina ajan ei tarvitsisi kulua. Itse asiassa yllättävän harvoin, mikä on sinänsä varmaan ihan positiivista.

En osaa kirjoittaa. Se on erittäin ahdistavaa.

Sellaista myytiin jäähallilla lauantaina hintaan kolme viisikymmentä. Sen sisällä on pari nakinpuolikasta ja sen olisi voinut lämmittää mikrossa. Valitsin kolmen euron epämääräisen juustopatongin, jossa oli pahaa kinkkua, enkä tiedä, miksi kirjoitan sen tähän. Ehkä syynä on se, että juuri nyt ei huvita tehdä mitään muutakaan, mikä on oikeastaan todella typerää, koska istun ihan vinottain koneen ollessa pöydän laidalla, ja selkä ja hartiat ja niska vääntyvät.

Roverandom on muuten outo kirja. Satu Tolkienin tyyliin, eli täynnä ja-sanoja ja viittauksia ties mihin. Ihan mielenkiintoinen se kyllä oli.

Yritin opettaa amerikkalaiselle kaverilleni, miten sanoa "en puhu suomea". Luulen, että mesessä laitetusta äänileikkeestä ei ollut kauheasti apua, koska sanoin sen jotenkin erittäin epäsuomalaisesti. Asiallahan on tunnetusti merkitystä aivan kaiken kanssa, ja jos kaverini sattuu omaksumaan esimerkkini tyylin sanoa sen, häntähän en missään tapauksessa tulla ymmärtämään eikä hän varsinkaan pysty sanomaan samaa englanniksi, koska kukaan suomalainen ei tietenkään ymmärrä englantia.

Muuten. Mistä lähtien hedelmäsalaatti on sisältänyt hunajamelonia, appelsiinia ja mustaviinimarjoja? Yäkyäkyäk.

Tänään piti jäädä pois koulusta epämääräisen vatsataudin takia. Aika tyhmää, varsinkin, kun pitäisi kuitenkin kirjoittaa jonkinlainen pyhimysesittely huomiseksi ja novellikokoelman analyysi tiistaiksi ja maalata luistimet ja tehdä läksyt. Lisäksi minulla on alilämpöä, mikä on aika ärsyttävää, joskin ehkä kivempaa kuin kuume, koska pää ei ole hirveän kipeä.

Ensi viikolla pääsee jonottamaan! Tosin luultavasti suoraan harkoista - jonne luultavasti suoraan koulusta, jonne puolestaan kahdeksalta aamulla. Jotenkin alkaa vähän tuntua siltä, että ei tuo koulu houkuttele viikon päästäkään... Jään kohta aika lahjakkaasti jälkeen vähän kaikessa. Mistä tulikin mieleen, että ensi viikon perjantaina pitää olla palautettuna toinen uskonnontyö, ja jos luuhaan torstaini jossain ihan muualla kuin kotona, tulee senkin kanssa lievästi sanottuna kiire. Jippii! Ja nyt kun on kerran koulusta puhe, täytyy mainita, että tykkään matikannumeroistani, tai ainakin kahdesta viimeisimmästä. 10 ja 5 näyttävät kovin yhteensopivilta ollessaan vierekkäin jaksoraportissani.

Ja meillä on kisat lauantaina. Ajateltiin mennä sinne häviämään. Ja ihan vissiin hävitäänkin. Sitten joitakin taas ärsyttää. Ja minua ärsyttää se, että niitä ärsyttää.

Tuli vain äkkiä sellainen tunne, että pitäisi kirjoittaa tänne jotain. Enkä edes tajua miksi, kun ei ole yhtään mitään sanottavaa eikä edes huvita sanoa mitään. Tai ehkä juuri siksi.

Pitäisi nimittäin tehdä läksyjä. Mutta kun ei innosta.

Joukkuelaisemme, joka on toista vuotta yliopistossa, tarjoutui pari päivää sitten tekemään matikanläksyni, jos tekisin hänen kummallisen kuva-analyysinsä. Olisin ilman muuta suostunut, mutta jostain syystä en tajunnut kuvasta yhtään mitään. Siinä oli joku kasvi, josta näkyi juuret, ja maaperässä oli jotain ihmeellisiä öttiäisiä. Sanoin, että voin kyllä kertoa, kuinka kauniit värit kuvassa oli, sillä ainahan saatavilla ei ole hienoja värillisiä kuvia. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt tekemään sitä...

Mutta opinpahan silloin ainakin, että kannattaa mennä yliopistoon, koska pääsee pipetoimaan jollain hienolla pipetillä. Tai ainakin jollain ekologiaan liittyvällä linjalla pääsee. Se pipetti on kuulemma todella hieno.

Olimme siis Lappeenrannassa kisailemassa. Sijoitus: viides. Joukkueen tunnelma keskimäärin: pettymys. Minun ja parin muun mielipide: ei olisi kannattanut odottaa liikoja. Valmentajan tekstiviesti ennen tuloksia: kotiin ei ole tulemista ilman mitalia. Voi valmentaja parkaa, kun ei uhkaus auttanut, mutta ehkä hän nyt petaa sänkynsä armeijassa tarpeeksi hyvin, kun voi purkaa tunteensa peiton laskoksiin. Tosin luultavasti hän vain nauraa ja tulee seuraavalla lomallaan opettamaan meille hieman lisää sotilassanastoa.