Olen ollut tänään vähän eksyksissä. Eilen oli pitkä päivä: herätys kuudelta aamulla, kisat ja kotona kymmenen aikaan illalla. Ohjelma meni hyvin, sijoitus jättimäinen pettymys. Mutta ei siitä sen enempää.

Olen tänään vain istunut koneella ja syönyt. Koneellakaan en ole tehnyt yhtään mitään, ellei saavutukseksi lasketa Youtuben playlistojen päivittelemistä. Mutta tekemättömyyteni ei haittaa minua pätkääkään, koska päätin jo eilen, että tänään en tee mitään. Kun aamulla ja päivemmällä vielä paistoi aurinko, minä melkein meinasin mennä hyödyntämään minimaalista energiaani, mutta loppujen lopuksi olen iloinen, että jäin istumaan tähän ja katselemaan iltapäivällä riehumaan alkanutta lumipyryä. Kun ei tee yhtään mitään koko päivänä, seuraavana kenties haluaakin jo olla hieman enemmän liikkeessä. Toivottavasti. Ja koska jäähallin katsomossa nukkuminen minorien ohjelmamusiikkien pauhatessa ympärillä ei ole se kaikkein helpoin tehtävä, en minä olisi tänään jaksanutkaan paljon mitään, kun perjantaina ja lauantaina ei tullut pahemmin nukuttua. Nostan kyllä hattua sille kaverilleni, joka nukkui kolmisen tuntia, oksensi yöllä ja oli silti ihan mukana kisapäivänä.

Isä tuli hetki sitten ovelleni kyselemään jäätelöstä. Ensin hän totesi, että me emme sitten varmaankaan tänään syö sitä - sanoi sen ihan kiusallaan. Vastasin, että syödäänhän. "Kuka jakaa?" isäni kysyi. "Sinä", vastasin. Normaalisti hän alkaa väittää vastaan ja käskee minut hommiin, mutta tällä kertaa kuului vain "aha" ja sitten hän oli jo mennyt. Hyvä minun kannaltani. Tarvitsee enää vain mennä keittiöön niin saan oman osani...

Päätin alkaa kirjoitella päiväkirjaani vähän useammin. Päätin kuitenkin myös, etten aloita sitä ennen kuin olen saanut pöytäni siivottua. Siihen kuitenkin tarvitsee vielä sängyn raivaamisen, mikä taas edellyttää kisoissa mukana olleen kassin purkamista. Mutta se taas on pakko tehdä, jotta pääsen nukkumaan ja saan koululaukkuni huomiseksi normaaliin käyttöönsä. Voi ei, minun täytyy ilmeisesti sittenkin tehdä jotain.