Todistusta ei tullut, tietenkään. Jaksoraportin saisi hakea koululta jossain vaiheessa kesää, mutta mitä ideaa siinä on, kun numerot näkyvät netissäkin. (Ah, surkeita numeroita...) Jostain syystä isä päätti, että asia ei olekaan niin yksinkertainen, vaan yritti saada minua tulostamaan koko liudan. Yritin sanoa, että se on ihan turhaa, kaikki kurssivalinnat vain näkyvät, ei niistä mitään hyödy, eikä vielä edes ole tullut minkäänlaista arviointia parista kurssista. Eipä auttanut, ukko kirosi vähintään puoli tuntia ja yritti saada niitä tulostettua, kunnes lopulta kopioi kaiken muistioon, kirjoitti joka kurssin perään siitä saadun arvosanan ja tulosti moisen turhuuden. Sitten hän laski kunkin aineen kurssien keskiarvon ja lopuksi vielä lukuaineiden keskiarvon ja sanoi sen olevan hyvä, parempi kuin hänellä koskaan lukiossa. Selvä, sanoin minä, eikä pahemmin kiinnostanut. Huono se kuitenkin oli, mutta ehkä sitä saa vähän nostettua. Tai ehkei pitäisi edes yrittää, ennemmin keskittyä kirjoituksiin lukemiseen. Tai ehkä voisi jättää koulun kesken ja mennä töihin, jos niitä saisi, mutta kun kesätöitäkään en onnistunut hankkimaan. Ensi vuonna pakko saada.

Onko tuosta viime kirjoituksesta muka noin paljon aikaa? Siis ihan älyttömän paljon - en nyt tosin jaksa selvittää, kuinka paljon tarkalleen, mutta melkein liikaa, koska aina ajan ei tarvitsisi kulua. Itse asiassa yllättävän harvoin, mikä on sinänsä varmaan ihan positiivista.

En osaa kirjoittaa. Se on erittäin ahdistavaa.

Roverandom on muuten outo kirja. Satu Tolkienin tyyliin, eli täynnä ja-sanoja ja viittauksia ties mihin. Ihan mielenkiintoinen se kyllä oli.

Yritin opettaa amerikkalaiselle kaverilleni, miten sanoa "en puhu suomea". Luulen, että mesessä laitetusta äänileikkeestä ei ollut kauheasti apua, koska sanoin sen jotenkin erittäin epäsuomalaisesti. Asiallahan on tunnetusti merkitystä aivan kaiken kanssa, ja jos kaverini sattuu omaksumaan esimerkkini tyylin sanoa sen, häntähän en missään tapauksessa tulla ymmärtämään eikä hän varsinkaan pysty sanomaan samaa englanniksi, koska kukaan suomalainen ei tietenkään ymmärrä englantia.

Muuten. Mistä lähtien hedelmäsalaatti on sisältänyt hunajamelonia, appelsiinia ja mustaviinimarjoja? Yäkyäkyäk.

Ensi viikolla pääsee jonottamaan! Tosin luultavasti suoraan harkoista - jonne luultavasti suoraan koulusta, jonne puolestaan kahdeksalta aamulla. Jotenkin alkaa vähän tuntua siltä, että ei tuo koulu houkuttele viikon päästäkään... Jään kohta aika lahjakkaasti jälkeen vähän kaikessa. Mistä tulikin mieleen, että ensi viikon perjantaina pitää olla palautettuna toinen uskonnontyö, ja jos luuhaan torstaini jossain ihan muualla kuin kotona, tulee senkin kanssa lievästi sanottuna kiire. Jippii! Ja nyt kun on kerran koulusta puhe, täytyy mainita, että tykkään matikannumeroistani, tai ainakin kahdesta viimeisimmästä. 10 ja 5 näyttävät kovin yhteensopivilta ollessaan vierekkäin jaksoraportissani.

Ja meillä on kisat lauantaina. Ajateltiin mennä sinne häviämään. Ja ihan vissiin hävitäänkin. Sitten joitakin taas ärsyttää. Ja minua ärsyttää se, että niitä ärsyttää.

Pitäisi nimittäin tehdä läksyjä. Mutta kun ei innosta.

Joukkuelaisemme, joka on toista vuotta yliopistossa, tarjoutui pari päivää sitten tekemään matikanläksyni, jos tekisin hänen kummallisen kuva-analyysinsä. Olisin ilman muuta suostunut, mutta jostain syystä en tajunnut kuvasta yhtään mitään. Siinä oli joku kasvi, josta näkyi juuret, ja maaperässä oli jotain ihmeellisiä öttiäisiä. Sanoin, että voin kyllä kertoa, kuinka kauniit värit kuvassa oli, sillä ainahan saatavilla ei ole hienoja värillisiä kuvia. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt tekemään sitä...

Mutta opinpahan silloin ainakin, että kannattaa mennä yliopistoon, koska pääsee pipetoimaan jollain hienolla pipetillä. Tai ainakin jollain ekologiaan liittyvällä linjalla pääsee. Se pipetti on kuulemma todella hieno.

Olimme siis Lappeenrannassa kisailemassa. Sijoitus: viides. Joukkueen tunnelma keskimäärin: pettymys. Minun ja parin muun mielipide: ei olisi kannattanut odottaa liikoja. Valmentajan tekstiviesti ennen tuloksia: kotiin ei ole tulemista ilman mitalia. Voi valmentaja parkaa, kun ei uhkaus auttanut, mutta ehkä hän nyt petaa sänkynsä armeijassa tarpeeksi hyvin, kun voi purkaa tunteensa peiton laskoksiin. Tosin luultavasti hän vain nauraa ja tulee seuraavalla lomallaan opettamaan meille hieman lisää sotilassanastoa.

Kynttilä palaa. Sen liekki oli vielä vähän aikaa sitten paljon suurempi, mutta nyt se on nätimpi. Toisin kuin itse kynttilä. Se on ihan halkeillut ja epämääräinen, mutta onneksi en kiinnitä siihen paljon huomiota. Kunhan nyt vain polttelen ja aina välillä huomaan, että se palaa siinä.

Vanhempani haluavat heittää pois tyynyn, jonka isäni mummo on kutonut, koska se on liian värikäs. "Tämän saa varmaan hävittää, kun Jenni-mummo on tämän tehnyt, eikä äiti halua tätä olohuoneeseen, kun tämä on liian värikäs." Sanoin, että se pitää säästää. En minäkään haluaisi, että lapsenlapseni kärräisi kaatopaikalle jotain minun tekemääni - mikäli onnistuisin tekemään jotain niin hyvin, että sitä ylipäätään säästettäisiin hetkinen. Sitä paitsi jos emme ostaisi uutta jokaisen vähänkin vääränlaisen esineen tilalle, minäkään en ehkä tuijottaisi ikkunasta ulos ja surisi sitä, ettei ole lunta.

Ei minun pitäisi saarnata tästä, kun en itse tee mitään sen suurempaa minkään eteen. Kaveri yrittää maanitella kasvissyöjäksi, mutten kyllä ymmärrä, mitä se ketään auttaa, eikä hän suostu selittämään menettämättä hermojaan. Toisaalta, turhaahan se olisi, sillä en minä lihaa jättäisi. Niin kuin en haluaisi jättää sitäkään vain parina jouluna toteuttamaani perinnettä joka ei ole perinne, että menisin aatoona luistelemaan läheiselle ulkojäälle ja kaatuisin tuhat kertaa, kun se olisi niin täynnä hiekkaa.

Mutta saimmehan me tänään tehdä heijauksia harkoissa.

Hei olemme joukkue nimeltä Ice Rhapsody ja me haluamme maalata luistimemme valkoisiksi, jotta voimme kisoissa laittaa trikoot luistinten sisään. Puolet joukkueestamme osti juuri parilla kympillä uudet kisatrikoot, jotta ne nimenomaan menevät luistimen päälle. Siispä meidän pitää leikata ne ja runtata ne luistimen sisään. Parilla joukkueestamme on ruskeat luistimet ja he siis maalaavat ne, jolloin kaikkien meidän luistimet ovat varmasti eri valkoisen sävyiset. Valitanko vielä vähän lisää? Joo en tosiaankaan maalaa aaaaaaaar! Ei siis eihän me voida niitä maalata, meitä on niin monta jotka ei halua, ei vain kykene eieieieieieieieieieiei. Ja jos meidät - maalaamisen vastustajat - jyrätään niin olenpahan ainakin jo suostutellut jonkun muun maalaamaan luistimeni puolestani. Mutta kuka ostaa uudet nauhat? Minä en!

Kiitos äiti kun otit auton niin, että sain sitten kävellä asemalta harkkojen jälkeen kotiin. Oikein mukava kävelylenkki - sen jälkeen, kun oli seitsemältä tarponut pari kilsaa nilkkoihin asti olevassa hangessa, luistellut pari tuntia ja kävellyt takaisin. On oikein mukava kuulla junassa, ettei saakaan kyytiä kotiin. Kiitoksia paljon. Olen oikein iloinen.

Kirjoitin sen tekstin sellaisella hei-kivaa-kilpailu-teenpäs-jotain-asenteella. Kun se valmistui, luin sen läpi ja totesin, ettei se ole lainkaan sellainen, mitä kilpailujulistuksessa mielestäni haettiin. Olin nyt kuitenkin vaivautunut väsäämään jotain, joten vaivauduin myös tulostamaan ja jopa lähettämään sen ja - ääk.

"Se (teksti) saa olla kokeileva, rajoja rikkova ja hauska. Sen toivotaan herättävän uusia mielikuvia ja ihastusta." Minun jutussani Aleksis Kivi yrittää lopussa itsemurhaa, tai ainakin jotain sinne päin. Onhan se tosi hauska joo...

Mutta silti JEE!

Olin äsken äkillisen inspiraation kannustamana lopettamassa tätä blogia. Sitten totesin, etten jaksa tehdäkään moista, koska tulisin sitten kuitenkin kirjoittamaan tänne jossain vaiheessa ihan vain siksi, että se on kivaa, ja olisin lopettanut koko jutun ihan turhaan. Mielenkiintoista.

Ja tänään tulee selvästi taas todella järkevää tekstiä. Vaikka kyllä siitä oikeasti tuli aika järkevää, kun tein äsken kemian öö tota laboratoriopäiväkirjako se nyt oli, no mutta se kuitenkin. Ainakin toivon, että siitä tuli järkevää. Ja tajusin muuten juuri, että pitää tehdä essee. Jippii. No joo, se voisi oikeasti olla ihan kivaa, ellei sitä tarvitsisi kirjoittaa käsin, mitä minä en siis oikeasti osaa tehdä. Joka ikinen kerta, kun luen kirjoitukseni läpi, haluan muuttaa siitä noin miljoonaa kohtaa ja tehdä pieniä tai suuria korjauksia. Eikä siihen auta mikään suunnittelu. Yleensä teen vain niin, että kirjoitan jonkun jutun, luen sen kerran läpi ja muutan siinä samalla joka toisen sanan ja luen sen sitten vielä uudestaan läpi, kunhan olen tyyliin piilottanut kynäni, jotten voi enää korjata koko juttua. Ja tuohan oli tärkeä tieto, ja lisäksi erittäin kiinnostava, eikä minulla ole hajuakaan, miksi sen tähän kirjotin.

Luistelu on muuten kivaa. Olenkohan koskaan maininnut asiaa? Harmi, että huomenna vasta on harkat. Kolme päivää vapaata on kyllä ihan liikaa. Ajattelin tänään yrittää jaksaa vähän punnertaa. Punnersimme joskus ehkä viikko sitten harkoissa, ja valmentaja innostui näyttämään esimerkkiä, koska melkein koko joukkue oli aika surkea. Kyse oli siis miestenpunnerruksista. Hän veti siinä jotain kymmenen niitä ja näytti sitten vielä, mikä tulee olemaan kauden tavoitteemme. Eli taputetaan käsiä ilmassa sen punnerruksen aikana. No, koetimme testata sitä naistenpunnerruksilla, ja tuloksena oli maahan lysähtäminen (koska polvet liukuivat lattialla). On muuten oikeasti tosi vaikeaa punnertaa, kun samalla nauraa kuollakseen.

Teimme sunnuntaina myllyyn suunnanvaihdon, jota piti sitten harjoitella parin kanssa, jotta kaikki tekevät varmasti oikein. No, minulla oli vaaleahiuksinen pari, kuten siis minäkin olen (aar en jaksa muotoilla järkeväksi tuota), ja kun teimme sen suunnanvaihdon - no, se ei oikein sujunut ^^ Yritimme pari kertaa, muttemme edes tajunneet, mitä teimme eri tavalla. Valmentaja menee ohi ja kommentoi: "Hommatkaa siihen joku brunetti niin saattais sujuakin." Hah :D

Olenko maininnut kenellekään vielä missään vaiheessa, että kuolen?

Olimme muuten kaverini kanssa tässä metsässä - tai oikeastaan kalliolla, no ihansama - pari päivää. Oli erittäin mielenkiintoista, kun ei ollut koko kesänä (tai talvenakaan) uinut metriäkään, ja sitten, kun liu'uimme kalliolta levää peläten mereen, ehdotin, että lähdetään uimaan  "läheiselle" karille. Siis sellaiselle isolle melkein-kivelle.

Ja sain juuri tietää, että molemmat kaverini, joiden kanssa olen sinne luistelemaan menossa, ovat terottaneet luistimensa. Valmentaja nimenomaan laittoi sähköpostia ja pyysi ottamaan teroitetut luistimet mukaan. Voi ei. Ehkä minun pitäisi mennä ne teroituttamaan... Tässä saattaisi hyvällä tuurilla vielä ehtiä. Mutta kun siitä ei ole edes kauaa, kun olen ne teroittanut! Aaaargh...

//Teroitin luistimeni. Niissä oli kuulemma hirveä kolo ihan piikkien juuressa... Mitähän olen tehnyt. No jaa. Se tyyppi sitten kysyi, missä jengissä olen, ja kun kerroin, hän huudahti: "No sittenhän sulla on aivan ihanat valmentajat!" Jep. Suomen kahdesta muodostelmaluistelijamiehestä toinen, joka kaiken lisäksi oli viime vuonna MM-kisoissa.